Oma menneisyytemme on tarina, joka voidaan kertoa monella tavalla. Tulkinta henkilökohtaisesta historiastamme elää ja muuttuu aikojen myötä. Muisti ja muistot elävät sisällämme kerrostumina. Niiden varaan rakentuu kertomus meistä ja minusta. Olen saanut elää suku- ja perhepiirissä, jossa rinnakkain on vaikuttanut neljä sukupolvea, kolme kieltä, kaksi kotiseutua ja yksi aate: kiinnostus kulttuuriin, historiaan ja yhteiskunnallisiin asioihin. Syntymäpaikkani, Bogota Kolumbia (s. 1957), on vaikuttanut siihen, että kolonialismiin, kehitysmaihin, monikulttuurisuuteen, globalismiin yms. liittyvät teemat kiinnostivat minua varhain.
Monta identitettiä
Lapsuuden arvopohjani perustuu monikulttuurisuuteen ja humanismiin. Ekonomi-isäni suvusta tulee tuntuma saksalaisuuteen ja venäläisyyteen, toimittaja-äitini puolelta suomalaisuuteen. Kulttuurit kohtasivat monella tasolla. Vanhempani ylläpitivät kiinnostusta kirjoihin, kirjoittamiseen ja keskustelemiseen, myös väittelemiseen ja vaikuttamiseen. Kouluaikaiset harrastukset Helsingin Tyttönormaalilyseon teinikunnassa ja teatterikerhossa tukivat tätä linjaa 1970-luvulla. Historian opiskelu oli luonteva valinta. Historian avulla olen voinut perehtyä eettisesti ja yhteiskunnallisesti haastaviin aiheisiin. Toiminta Helsingin yliopiston akateemisissa perusjärjestöissä, historian opiskelijoiden ainejärjestössä Kronoksessa, Eteläsuomalaisessa osakunnassa ja HYY:ssä avasi silmäni näkemään ylioppilaselämän poliittisen vastuullisuuden. Tutkiessani Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiaa opin arvostamaan akateemisen yhteisön peruspiirrettä, sivistyneistön roolia. Vastuullisuuteen kasvattaminen on ollut ohjenuorani myös akateemisena opettajana.
Sivistyneistön roolia olen sittemmin harjoitellut kesämökkipaikkakunnallamme Sysmässä. Sysmän neuvottelukunnan jäsenenä ja Suvisoiton puheenjohtajana olen paneutunut maaseutuyhteisön ja -alueen ongelmiin ja vahvuuksiin. Kaksoisidentiteettini on vahvistunut. Arjessani yhdistyvät työ ja rentoutuminen, kaupunki ja maaseutu, teknologia ja luonto, materialistinen ja henkinen. Olen syksyllä 2002 siirtynyt suomalaisten mökinomistajien joukkoon. Kannan ilolla rahani Sysmän kirkonkylän kauppoihin. Saan voimaa olemalla kahden kulttuuriin, urbaanin ja agraarin, risteyksessä.
Vapaana tutkijana ja perheenäitinä
Opiskeluvuosien aikana kiinnostuin antiikin historiasta, mutta valmistuttuani työtä tarjosi Suomen pääkaupungin historian tutkiminen. Kiinnostus Roomaan, Välimeren maiden kulttuuriin ja antiikin jälkivaikutukseen jäi silti elämään vahvana. Olen toiminut 20 vuotta tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa. Olen saattanut päätökseen kolme suurta tutkimusprojektia, joissa olen tutkinut modernin kaupunki-Suomen syntymistä, kunnallis- ja opiskelijapolitiikkaa. Työni ohella olen toiminut monissa kansalaisjärjestöissä, yhdistyksessä ja instituutiossa hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Koen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeäksi osaksi tutkijaprofiiliani.
Perheeseeni kuuluvat puolisoni, Kvaerner Masa-Yardsissa päälakimiehenä toimiva Thomas Forss ja lapset Johannes (s. 1987) ja Carolina (s.1989) sekä urosmäyräkoira Casse (4 v.). Perheeni on vahvuuteni, selustani, tukijani ja kriitikkoni. Pidän kiinni yhteisistä ruoka-ajoista ja viikonlopuista, yhdessä tekemisestä ja olemisesta.
Olen viisivuotiaasta asti harrastanut voimistelua ja tanssia, aluksi klassista balettia, sitten jazzia ja nykyään flamencoa. Harrastuksistani tärkein on “sisäily”, kodissa ja mökillä tapahtuva tekeminen. Siihen kuuluu ruoanlaitto, lukeminen, lepo, kiireetön oleminen, joskus illanistujaiset hyvän aterian ja viinin ääressä. Olen kulttuurin, teatterin, baletin, oopperan, museoiden, näyttelyiden ja kesäjuhlatapahtumien, suurkuluttaja.
Tutkijanrooliini kuuluu esitelmöiminen ja luennoiminen eri puolella Suomea. Käyn pyynnöstä noin kerran viikossa puhumassa erilaisissa yhdistyksissä, järjestöissä, kerhoissa, klubeissa, liitoissa, avoimessa ja ikäihmisten yliopistoissa, kansalais- ja yleisötilaisuuksissa, kursseilla, opintopäivillä ymv. alan asioista. Kysyttyjä teemoja viime vuosina ovat olleet eurooppalaiseen ja kansalliseen identiteettiin, kaupunkiin, Helsingin historiaan, monikulttuurisuuteen, koulutuspolitiikkaan ja sivistyskäsityksiin liittyvät teemat.